Luontaistuotteet.com
Terranova Voikukka, Artisokka & Kysteiini Complex
20,95€

Artisokka

1 tuote 1 kaupasta

Artisokka hoitaa maksaa ja munuaisia

Maa-artisokka on lempeän makuinen mukulakasvi, joka hellii terveyttä monipuolisesti. Hienostuneen, hieman pähkinäisen makuinen artisokka sopii erinomaisesti ruoanlaittoon. Sitä käytetään monipuolisesti esimerkiksi kasvissosekeitoissa tai salaateissa raakana tai kypsytettynä.

Painonpudottajan täsmäruokaa

Maa-artisokka on erinomaista ruokaa laihduttajalle. Ensinnäkin se hillitsee makeanhimoa, toiseksi se pitää aineenvaihdunnan vauhdissa ja lisäksi se pitää kylläisyyden tunteen hyvin pitkään. Myös vatsalle se tekee hyvää, sillä se sisältää runsaasti inuliinia. Inuliini on prebiootti, joka pitää huolta suoliston bakteerikannasta. Maa-artisokka sopii painonpudottajien lisäksi diabeetikoille.

Artisokka stimuloi maksan solujen uudistumista

Alunperin maa-artisokka on kotoisin Perusta. Intiaanit viljelivät maa-artisokkaa Pohjois-Amerikassa jo tuhansia vuosia sitten. Eurooppaan ja samalla Suomen Turkuun se tuli 1600-luvulla. Kansanlääkinnässä maa-artisokkaa on käytetty esimerkiksi lihavuuden, ruoansulatuselimistön ja hepatiitin hoitoon. Artisokkaa on käytetty myös edistämään sapen virtausta, jonka avulla elimistöstä poistetaan ylimääräistä kolesterolia. Sen puhdistavan vaikutuksen vuoksi sitä on käytetty myös krapulaan ja ärtyvän suolen oireyhtymään, anemiaan, turvotukseen, korkeaan verensokeriin, virtsarakon tulehduksiin ja maksaongelmiin.

Artisokalla on kyky stimuloida maksan solujen uudistamista. Tähän perustuu useat sen terveydelliset hyödyt. Pääasiallisesti sen vaikuttaa maksaan, munuaisiin ja kolesterolin alentamiseen. Sillä on myös antioksidantiivinen vaikutus, eli se estää kolesterolin hapettumista. Artisokka sisältää paljon terveydelle tärkeitä vitamiineja, antioksidantteja ja hivenaineita, kuten beetakaroteenia, C-vitamiinia, kaliumia, foolihappoa, B-vitamiineja ja sinkkiä.

Näihin maa-artisokasta voi olla apua

- turvotus

- lihavuus

- ärtyvän suolen oireyhtymä ja närästys

- käärmeenpuremat

- munuaisvaivat

- anemia

- niveltulehdukset

- sappikiven ehkäisy

- korkea verenpaine

 

Siirry alkuun